perjantai 27. elokuuta 2010

Julkisivuremontti tulossa


Meidän taloyhtiöön on tulossa yksi ikävimmistä remonteista, julkisivuremontti. Samalla kun tehdään julkisivuremontti, tehdään myös ikkunaremontti. Voi ei, olen ystäviltäni kuullut, että remontti saattaa kestää jopa vuoden päivät. Kävin kerran kylässä ystäväni luona, jonka taloyhtiössä oli julkisivuremontti menossa. Sielläkin tehtiin ikkunaremontti. Olo oli kuin hiostavassa pussissa olisi elänyt.

Eniten minua tulevan pölyn ja melun lisäksi ärsyttää se, että minulla ei tosiaan ole mitään tietoa siitä, kuinka kauan julkisivuremontti ja ikkunaremontti tulevat kestämään. Tässä kohtaa taloyhtiö on tehnyt mielestäni mokan, kun se ei ole tarpeeksi tarkasti tiedottanut sitä, miten julkisivuremontti etenee. Toivottavasti edes työmiehet ovat komeita, että olisi edes silmänruokaa. Inhottavaa jos joku sika kurkkii joka päivä ikkunasta tai reiästä jonka paikalla ikkunan tulisi olla.


No, onhan toki se valo siellä tunnelin päässä. Ikkunaremontti johtaa siihen, että pääsen eroon nykyisistä, erittäin rumista karmeista. Täytyy toivoa, että remontti pienentää myös lämmityskuluja. Järjen mukaan energiatehokkuus paranee kun on uutta ikkunaa ja seinää.

1 kommentti:

  1. Meillä julkisvureppa kesti 5 kk. Ikkunat peitettiin toiselta puolelta (läpi talon huoneet) muovilla josta ei läpi näkynyt. Sai komeet urokset vappaasti teuhata telingeillä ;) Melua siitä kyllä tulee.

    VastaaPoista