tiistai 23. helmikuuta 2010

Kummitytölle synttärilahja


5-vuotiaalla kummitytölläni on synttärit ensi kuussa. Yritettyäni miettiä pääni puhki mitä ostaisin lahjaksi, lopulta luovutin ja soitin kummityttöni äidille. Äidiltä sain kuulla, että tytön hartain toive olisi saada nukkekoti! Ja arvatkaapa miksi, tietysti siksi, koska paras kaverikin juuri sai sellaisen. No, eipä sitten muuta kuin nukkekodin metsästykseen.

Alkuun mielessäni kävi, että mistä niitä nukkekoteja nykyään edes saa. Yhdessäkään supermarketissa tai lelukaupassa en muista sellaisia nähneeni enää aikoihin. Netistä kuitenkin löysin todella monta nukkekodin tarjoajaa ja perinteisen nukkekodin (siis sellaisen kaksikerroksisen, jollaisella minä olen leikkinyt) rinnalle on kehitetty jos jonkin moista kotia nukeille. Nukkekotien lisäksi tarjolla on nykyään myös kesähuviloita!


Pitkään nykyajan nukkekoteja hämmästeltyäni päädyin lopulta sellaiseen nukkekotiin, jollaisen minä olisin pienenä tyttönä ainakin halunnut. Nimittäin sellaiseen, jossa on pihalla uima-allas! Stockholm nukkekoti lähti siis tilaukseen, tosin ilman huonekaluja ja nukkeja. Soitin kahdelle muulle kummille ja sovimme toisen hankkivan nuket ja toisen huonekalut. Hyödynnämme samalla kimppatilausta, jolloin tilauksemme toimitetaan kotiosoitteeseeni ilman postituskuluja. Toivottavasti olemme nyt parhaat kummitätöset koko maailmassa! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti